Olen nuori nainen joka joutuu vierestä katsomaan vanhempien siskojensa toilailuja ja sekavaa elämää. Tässä on osa tarinaani ja omia pohdintojani tilanteesta.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

007

Tässä jokin aika sitten, Taina oli käynyt miehensä Vesan kanssa Niinan luona. Kuulin tapahtumista kaksi versiota, joten en osaa sanoa kumpi aloitti, mutta seuraavanlaista kuulin;

Niina oli lyönyt Tainan pohkeesta puukon läpi. Käsitykseni mukaan puukko meni sisään jostain nilkan yläpuolelta ja tuli ulos hieman ylempää, pohkeen toiselta puolelta, luun vierestä. Jänteet säilyivät ehjänä, mutta Tainan jalasta menivät hermot poikki.
Tainakaan ei ollut enkeli tuona yönä, vaan huitaisi Niinaa puukolla niskaan. Niina sai kuulemma 11 tikkiä ja oli lähellä valtimoa.

Uskon asiassa Tainaa ennemmin kuin Niinan tytärtä, koska Niinan tytär Tiina väitti Tainan olleen huumeissa ja humalassa. Taina on viime syksynä tullut uskoon, lopettanut juomisen ja ei ole moneen vuoteen (kerron myöhemmin) koskenut mihinkään huumeeseen.

006

Viime vuoden alussa Niina oli (ilmeisesti jonkun riidan aikana ja huumepäissään) puukottanut Samia. Samilta puhkesi toinen keuhko ja Niina lähti vankilaan.
Tuolloin pohdimme Lillin kanssa, että ketä on vuorossa seuraavana, Sami kuitenkin oli Niinalle kaikkein läheisin. Niina ei joutunut kärsimään rangaistuksestaan kuin kuukauden verran, Sami ei nostanut syytettä ja Niina pääse vuoden ja 9 kuukauden ehdonalaiseen.
Tämän jälkeen Niina ja Sami vielä palasivat yhteen.

005

Niinan lasten huostaanoton jälkeen Niinan elämä muuttui aivan kamalaksi.Kimi lähti vankilaan, en edes tiedä miksi. Niinalla ei ollut varaa rahoittaa huumeitaan, joten hän alkoi kuulemani mukaan varastaman kuparia työmailta ja myymään sitä eteenpäin, ilmeisesti sitä maksetaan jonkin verran.
Tämäkään ei tietenkään riittänyt, vaan Niina alkoi myymään itseään. Ei se suurena yllätyksenä tullut, aina Niina oli seksistä pitänyt ja yhdenkään miehen kanssa ei ollut uskollinen. En vaan olisi uskonut, että alentuu noin alas.

Lillin kautta kuulin, että paikalla kävi yhä vain hämärempiä miehiä, verhot olivat aina suljettuina etc.
Tuskin koskaan kukaan saa tietää mitä kaikkea siinä asunnossa tapahtui.

Lopulta Niina sai häädön ja hänen poikansa muutti omilleen. Tässä vaiheessa en enää tiennyt missä Niina asustelee tai majailee, enkä välittänytkään. Pelkäsin vain törmäävääni häneen, onneksi näin ei käynyt.
Vuokraisännän mukaan asunto oli aivan kamalassa kunnossa Niinan muutettua pois, paikkoj rikottu, sisällä poltettu, tavaroita jätetty, etc.

Jossain vaiheessa Niina jätti Kimin (tämän ollessa edelleen vankilassa). Aika pian hän myös löysi uuden miehen, Samin.
Samista en tiedä oikein mitään, kuvan olen nähnyt, mutta sekin oli huonolaatuinen.

maanantai 16. tammikuuta 2012

004

Nuorempina Taina ja Niina tekivät kaikkea harmaannuttaakseen äitiämme ennen aikaisesti.

Niina lainasi kavereineen äitimme autoa hänen ollessaan ulkomailla. Autolla he ajoivat poliiseja karkuun (kuulemma pururadalla). Poliisit väittivät, että äiti oli antanut auton alaikäisille. Lopulta uskoivat kun hän kertoi ettei ota autonavaimia mukaan kun lähtee ulkomaille.

Taina vaihtoi kaverinsa kanssa takkia ja seuraavaksi äitini sai soiton poliisiasemalta. Takki oli ollut varastettu.

Molemmat joivat äitini (koristeena olevia) viinoja ja laittoivat tilalle milloin mitäkin samanväristä (teetä, astianpesuainetta jne..).

Myös kotibileitä pidettiin ja he jäivät kiinni koska olivat ottaneet valokuvia juhlissa. Eräästä kuvasta äitini jopa huomasi jonkun esineen menneen rikki.

Niina lähti kerran toiseen kaupunkiin (ilmeisesti karkasi sinne). Siellä hän joutui auto-onnettomuuteen ja loukkasi olkapäänsä. Hänet vietiin sairaalaan, jossa huomattiin, että myös hänen sydämessään on vikaa. Tuohon aikaan kun ei ollut kännyköitä, äidilleni soitettiin kotiin ja sanottiin että hänen täytyy pian hakea Niina ja viedä oman kaupunkinsa sairaalaan, jotta saadaan tahdistin. Ei kuulemma ollut paljoa aikaa. En nyt tarkoita, että kyse oli tunneista, mutta ilman kolaria minulla ei välttämättä olisi kuin yksi sisko enää.

En tähän hätään muista muita heidän tempauksiaan. Kirjoittelen niistä kun taas muistan.

003

Äitini ja veljeni laittoivat välit poikki Niinan kanssa kun Niina ja Kimi menivät äitini oven taakse, huijasivat veljeni ulos katsomaan autoa ja samaan aikaan Niina penkoi laatikoita ja varasti äitini passin ja verkkopankkitunnukset. Äitini sai tietää asiasta, kun Niina ja Kimi jäivät poliisin liikenneratsiaan kiinni ja poliisit jostain syystä tutkivat auton.
Tämä ei kuitenkaaan riittänyt.
Niina väärensi valtakirjan äitini nimissä, jolla hän ja joku hänen miespuolinen ystävänsä kävivät tyhjentämässä äitini tilin. Onneksi tilillä ei ollut kovin paljoa rahaa.
Pankissa väitettiin, että olivat tarkistaneet allekirjoituksen mutta äitini totesi heidän valehtelevan, allekirjoitus meinaan oli täysin erilainen kuin äitini.
Äitini teki rikosilmoituksen, mutta koska Niinan kaveri kävi yksin pankissa, vain hänet tunnistettiin valvontanauhalta. Hän kuitenkin jäi kiinni ja vasikoi saaneensa valtakirjan Niinalta. Jostain syystä Niina kuitenkin pääsi kuin koira veräjästä. Äitini kuitenkin sai rahansa takaisin.

Niinan ja Kimin suhteen aikana Kimi lähti vankilaan, en vieläkään tiedä minkä takia. Ilmeisesti kuitenkin joidenkin vanhojen asioiden takia.
Kimin lähdettyä Niinan elämä sekosi yhä enemmän. Jo aikaisemmin Niinan luona oli ravannut omituista porukkaa, mutta vasta tämän jälkeen meni yltyi. Niina alkoi myymään itseään saadakseen rahaa huumeisiin. Samaan aikaan Niinan lähes aikuiset lapset väittivät äitinsä olevan kunnossa. He myös väittivät ettei Niina käytä mitään. Hän on aina ollut hyvä manipuloimaan ihmisiä, osaa kietoa ihmisiä pikkusormensa ympärille, varsinkin omat lapsensa.

Me yritimme erään Lillin kanssa saada Niinan kiinni. Otimme yhteyttä pariin tuttuun poliisiin ja järjestimme ratsian Niinan reitille, mutta jollain kummalla tuurilla hän vältti ne aina. Joko auto ei käynnistynyt, hän ei lähtenyt muuten ajamaan tms.

Kerran huumepoliisi teki ratsiankin Niinan luokse, mutta eivät löytäneet mitään. Eivät edes Niinan pojan kannabista (näin hän kehui Tainalle myöhemmin).

Aika pian Niinan nuoremmat lapset huostaanotettiin. En muista miten se tapahtui, ilmeisesti Niina jotenkin jäi kiinni ja lapset lähtivät lastenkotiin. Se oli pelastus lapsille.
Tämän jälkeen Niina jatkoi samanlaista elämää, itseasiassa meno taisi vain yltyä tämän jälkeen. Niinan luona kävi yhä enemmän miehiä. Pikkuhiljaa jokainen sukulainen laittoi välit poikki Niinan kanssa, paitsi tämän lapset.

perjantai 13. tammikuuta 2012

002

Aloitetaanpa kertomalla miten toisen siskoni ja minun välit katkesivat. Kutsutaan siskoani nyt vaikka Niinaksi. Esikoiseni synnyttyä Niina alkoi seurustella Riston kanssa. Risto osoittautui todella mukavaksi mieheksi, omasta mielestäni jopa oudoksi valinnaksi Niinalle. Niinaa oli aina kiinnostanut miehet, jotka eivät kuulu kenenkään äidin vävypoika toiveisiin. Niinan miehissä oli joka kerta ainakin yksi näistä piirteistä: alkoholisti, väkivaltainen, uskoton, narkomaani, äkkipikainen (josta johtuen vaarallinen kun ei tiennyt mitä odottaa), lapsellinen (saattoi riideltyä tehdä katoamistempun tai lähteä humalassa ajamaan etc..).
Risto oli kuitenkin eri maata. Kyllä hänellekin alkoholi maistui, mutta harvoin ja vain pari. En tainnut nähdä häntä vuoden aikana kuin kerran humalassa. Hän myös rakasti Niinaa koko sydämellään, piti huolta Niinasta ja hänen lapsistaan.
Tuohon aikaan olin Niinan kanssa lähes päivittäin tekemisissä. Teimme kaiken yhdessä, olimme enemmän kuin vain siskokset, olimme parhaat kaverit.

Seuraavana vuodenvaihteen olimme eri paikoissa, Niina oli toisen siskomme, Tainan luona. Siellä kaikki muuttui. Niina ilmoitti, että oli löytänyt toisen miehen, Kimin. Niina unohti Riston, vietti kaiken aikansa Kimin kanssa. Hän myös muuttui. En näin jälkikäteen osaa sanoa miten, hän vain muuttui.
Kimin kanssa he menivät naimisiin. Samaan aikaan heidän elämänsä muuttui. Aika pian sain kuulla että Kimi ja Niina käyttivät huumeita. En tiedä vieläkään mitä, lievemmistä se alkoi, aika pian jo suonensisäisiin.
Tässä vaiheessa laitoin välit poikki. En halunnut olla lähelläkään huumeita, enkä huumeiden käyttäjiä, halusin myös suojella pientä lastani tältä kaikelta.

Jonkin aikaa Niina yritti laittaa viestiä ja soittaa, se loppui kun vaihdoin numeron pre-paidiin.
Hetki tämän jälkeen Niina oli miehensä, lastensa ja joidenkin kavereidensa kanssa kesämökillämme. Äitini saapui paikalle ja löysi ruiskun. Niina kysyi ensin, oliko siinä neula kiinni. Kun äitini vastasi että ei, Niina väitti sen olevan lasten lääkeruisku. Äitini raivostui ja ajoi koko porukan pois paikalta. En muista mahtoiko soittaa poliisitkin perään.

Näin siis välimme katkesivat. Välillä olen kaivannut Niinan seuraa, olimmehan todella läheisiä. Mutta ymmärrätte myöhemmin miksi nykyään vihaan häntä, vaikka hän on siskoni ja tulee (ikävä kyllä) aina olemaankin, vihaan häntä. Tilanne olisi eri, jos hän ei koskaan olisi sekaantunut humeisiin, luultavasti olisimme edelleen läheisiä. Mutta asialle ei voi mitään, kun huomasin ettei hän aio jättää huumeita, päätin että en ole Niinan kanssa enää koskaan tekemisissä. Ehkä kamalasti ajateltu, mutta se päätös pitää. Jatkakaa lukemista, selvitän asiaa teille pala kerrallaan. Pyydän jo etukäteen anteeksi, en muista kaikkea, varsinkaan täydellisesti mutta kaikesta yritän kertoa.

001

Olen siis pikkusisko kahdelle aikuiselle naiselle joiden elämä on sekasotkua toisensa perään. Olen pitkään seurannut molempien elämiä läheltä, molempien kanssa olen ollut todella läheinen, nykyään toisen kanssa välit poikki (selviää myöhemmin), mutta silti tiedän miten hänen elämänsä kulkee. Luotettavalta taholta kuulen tietyin väliajoin kuulumiset.
Toisen kanssa olemme tekemisissä, suhteellisen läheisiä. Asumme eri kaupungeissa, emmekä paljoa soittele, mutta kuitenkin molemmilla ikävä jatkuvasti ja voimme puhua kaikesta.. Noh, ainakin melkein.

Välillä kerron mitä he nykyään puuhaavat, välillä mitä he ovat nuorena tehneet (äidiltäni tai heiltä kuullut). Minulla ja siskoillani on siis reippaasti ikäeroa, olin pieni kun he jo muuttivat omiin koteihinsa.

Sen verran voisin tähän alun loppuun sanoa vielä, että siskoni ovat aika pitkälti sellaisia kuin Anssi Kelan Kaksi sisarta -kappaleessa:
Toinen uskoi Jumalaan
Toinen halpaan humalaan
Molemmat sekaisin päästään - niin sanottiin

 Selitys tähän tulee myöhemmin jos joku ei vielä ymmärtänyt.